Näillä kysymyksillä haluan herätellä keskustelua mutta myös omia pohdintoja yksilapsisuutta koskien. Olen itse pohdinut aihetta melko syvällisesti mutta kanssaihmisten kommentit tuovat aina uusia aiheita ja ajateltavaa asian tiimoilta. Kerro siis:
Mitä yksilapsisuus merkitsee sinulle?
Miksi olet valinnut yksilapsisuuden, mitkä ovat sen hyvät puolet ja mikä huolestuttaa?
Miten ympäristö on reagoinut päätökseesi/päätökseenne?
Onko päätöksesi/päätöksenne lopullinen?
Hei, ensinnäkin kiitokset bloggarille vaivannäöstä blogin rakentamisessa! Hyvä, että joku jaksanut tämän vaivan nähdä, jotta suomeksikin tätä aineistoa saatavilla.
VastaaPoistaOlen itse 39-vuotias ainoa lapsi. Äidillä kaksi keskenmenoa ja vanhemmat eronneet, siinä taustat. Lapsena en osannut vaatia tai olettaa, että sisarus pitäisi saada. Kasvoin alueella, jossa paljon ainoita lapsia, pääasiallisesti avioero noissa taustalla (lapsia ei ehtinyt syntyä enempää?).
Toki pitkiä päiviä tehneen yh-äidin lapsena hyvä sisarussuhde olisi ollut hyvä asia (eikö hyvä ihmisuhde ole aina hyvä asia?), mutta elämä ei ole hallittavissa, niin kuin haluaisimme välillä olettaa. Minulla oli onneksi ystäviä, joiden kanssa leikkiessä päivät kuluivat.
Sittemmin olen saanut kolme sisaruspuolta isän puolelta. Ikäero on niin suuri, että suhtautumiseni on äidillinen. Toivoisin, että he pitäisivät minuun yhteyttä, kun kasvavat, mutta ovat hyvin erilaisia persoonia (myös sukupuoli), kuin minä ja muutenkin taitavat pitää minua ikäloppuna.
Nyt itsellä yksi lapsi, taustalla pitkä lapsettomuus ja se, että mies haluaa vain yhden lapsen. Hyvät puolet on, että aviomies on tyytyväinen ja osallistuva isä. Pääasiallisesti myös enemmän aikaa, energiaa (vain yhden lapsen perustarpeet ja avun tarve vie vähemmän energiaa) ja rahaa käytettävissä. Joskus väsyttävää on se, että lapsen kaverisuhteiden ylläpitoon menee enemmän paukkuja (on 5 v.), jotta lapsella seuraa päiväkodin ulkopuolella ja lomilla ym. Lapsemme on hyvin sosiaalinen ja ei välitä itsekseen puuhailusta.
Muutoin en osaa sanoa mitkä huolistani ovat yleisesti vanhemman huolia vai ainoan lapsen vanhemman huolia.
Olen kiitollinen lapsestani ja siitä mitä minulla on. Luulisin, että jotenkin vahingollista on, jos oman ainoan lapsensa näkee jotenkin vaillinaisena?
Tottakai ilkeät kommentit suututtavat, selvä se. Siinä mielessä hyvä, että on blogi, josta aiheesta saisi keskustella ilman haukkuryöppyä ja saada tukea?
(edellinen kirjoittaja jatkaa) Niin ja tosiaan ympäristön suhtautumisesta. Kohdallamme lapsettomuus on suojannut kommentoinnilta. Kyllähän monesti on kysytty toisesta, mutta pahimmat mölyt pidetty mahassa varmaan tuon lapsettomuustaustan takia.
VastaaPoistaVälillä olen huomaavinani, että jotkut ihmiset tulkitsevat lapseni käytöstä sitä kautta, että hän on ainoa lapsi. Siinä vaiheessa, jos hänelle avoimesti tullaan esittämään kielteisiä stereotypioita, vaatii asia tosiaan pohdintaa ja puuttumista...
Sanottakoon nyt vielä tässä, että päiväkodin palautteen mukaan lapseni on onnellisen ja tasapainoisen oloinen, suosittu kaveri ja pystyy leikkimään myös pienempien kanssa.